kuskit.com

Suomalaiset ratamoottoripyöräilijät

Suomalaiset ratamoottoripyöräilijät

Moottoripyöräily oli aikanaan yksi ensimmäisiä moottoriurheilulajeja, joissa suomalaiset kuljettajat saivat menestystä myös kansainvälisellä tasolla. Motocrossin ja speedwayn ohella myös ratapyöräily on ollut suosittu laji Suomessa, ja sen parista on noussut menestykseen useita tunnettuja suomalaisia motoristeja.Eräs tunnetuimpia – ja myös traagisimpia – suomalaisen moottoripyöräilyn nimiä on legendaarinen Jarno Saarinen (s. 1945), jonka aktiiviura kesti vain muutaman vuoden ajan vuosina 1970 – 1973. Hän nimittäin menehtyi kilpailuissa Italiassa Monzan radalla vuonna 1973. Hän saavutti ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden ensimmäisenä suomalaisena vuotta aikaisemmin vuonna 1972. Saarinen oli monessakin mielessä merkittävä motoristi, ja hän vaikutti suuresti myöhempien moottoripyöräilijöiden ajotyyliin Moto-luokassa. Hän oli myös tunnettu siitä, että hän huolsi pyöränsä täysin itse.Toinen menestynyt vanhemman ikäpolven suomalainen ratamoottoripyöräilijä on vuonna 1951 syntynyt Pentti Korhonen, joka saavutti 350 cc -luokan moottoripyörien MM-pronssia kaudella 1975. Hän aloitti MM-sarjan kilpailut heti Saarisen jälkeen, vuonna 1973, ja hänen aktiiviuransa kesti vuoteen 1979 asti. Tämän jälkeen hän on toiminut eri tehtävissä Suomen Moottoriurheiluliitossa.Aivan oma lukunsa suomalaisten moottoripyöräilijöiden joukossa on turkulainen Taru Rinne (s. 1968), joka ensimmäisenä naisena on yltänyt ratamoottoripyöräilyn MM-luokassa pistesijoille. Rinne aloitti uransa monen muun moottoriurheilijan tapaan karting-luokassa, jossa hän kilpaili 1970-luvun lopulla Mika Häkkistä, Mika Saloa ja J.J. Lehtoa vastaan. Hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1979. 1980-luvulla Rinne siirtyi kuitenkin moottoripyöriin, ja vuonna 1988 hän debytoi ratamoottoripyörien sarjassa. Hänen uransa kuitenkin päättyi huipulla pahaan onnettomuuteen Paul Ricardin kilpailussa.Taru Rinteen ikätoveri Aki Ajo kilpaili myös aikanaan motocrossissa, jäärata-ajossa ja ratamoottoripyöräilyssä. Nykyään hän toimii Ajo Motosport -tallin päällikkönä. Hänen meriittilistalleen kuuluu mm. 10 SM-kultaa ja kuudes sija EM-sarjassa. Ajokin joutui lopettamaan moottoripyöräilyn loukkaannuttuaan kilpailuissa vuonna 1996. Myös Aki Ajon poika, vuonna 1994 syntynyt Niklas Ajo kilpailee ratamoottoripyöräilyssä MotoGP-sarjan MOTO-3 -luokassa. Niklas on sijoittunut 10 parhaan joukkoon Moto3-luokan MM-sarjassa vuonna 2013.Ratamoottoripyöräilyn parissa on tullut tunnetuksi myös Pekka Päivärinta (s. 1971), joka on voittanut urallaan peräti neljä maailmanmestaruutta. Hän kilpailee edelleen aktiivisesti sivuvaunuluokassa sveitsiläisen Adolf Hännin kanssa, ja kolme uusinta mestaruutta ovat vuosilta 2010, 2011 ja 2013. Ensimmäisen maailmanmestaruutensa hän saavutti Timo Karttialan kanssa jo vuonna 2008.Tällä hetkellä yksi kuumimpia suomalaisen moottoripyöräilyn nimiä on myös Mika Kallio (s. 1982), joka on vuonna 1997 alkaneella urallaan ehtinyt saavuttaa jo kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Muita tunnettuja suomalaisia ratapyöräilijöitä ovat mm. Vesa Kallio, Raine Lampinen, Lexi Lehtonen, Teuvo Länsivuori, Tauno Nurmi ja Anssi Resko.