kuskit.com

Moto GP 2015

Moto GP, eli koko nimeltään Grand Prix motorcycle racing, on vuosittain ajettava ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarja, joka koostuu useista osakilpailuista. Moto GP -sarjan kilpailuluokat ovat Moto GP1, -2 ja -3. Koska ratamoottoripyörät ovat varta vasten rakennettu kilpailuajoja varten (vrt. Formula 1 -autot), niin ne edustavat teknologian huippuja, ja niissä on myös sellaisia ratkaisuja, joita ei sarjavalmisteisissa pyörissä ainakaan vielä käytetä. Moto GP ja ratamoottoripyöräily on perinteisesti ollut erityisen suosittua Etelä-Euroopassa, minkä voi todeta jo senkin perusteella, että kaksi kaikkien aikojen menestyneintä kilpailijaa ovat italialaisia.

Kilpailua vuodesta 1949 alkaen

Ensimmäinen suuri uudistus sarjassa tapahtui 1960-luvulla, jolloin mukaan otettiin pienet 50-80-kuutioiset moottoripyörät kilpailemaan. 1960-luku oli muutenkin merkittävää aikaa niin Moto GP -sarjalle, kuin koko moottoriurheilullekin, sillä silloin useita uusia kansallisuuksia – mukaan lukien suomalaiset – ilmestyi mukaan kilpailuihin, ja moottoripyöriin ja autoihin tuli paljon teknisiä uudistuksia.

Sarjassa on esim. 1970-luvulla nähty myös suomalaisnimiä, mutta toisin kuin esimerkiksi MM-rallissa, Moto GP -puolella sarjaa ”dominoivat” eteläeurooppalaiset. Italialainen Valentino Rossi esimerkiksi on ollut MM-sarjan menestynein kuljettaja koko 2000-luvun ajan. Hän on voittanut Moto GP maailmanmestaruuden kahden eri valmistajan moottoripyörillä ja neljässä eri tallissa. Rossi on myös ainoa kilpailija, joka on onnistunut voittamaan mestaruuden sekä kaksi- että nelitahtisella pyörällä.

Uusi kausi, vanhat mestarit

Vuoden 2015 Moto GP -kausi on tietysti jo kovaa vauhtia käynnissä, ja Valentino Rossi on tänäkin vuonna yksi selvimmistä ennakkosuosikeista. Kaikkein suurimmat odotukset kohdistuvat nyt kuitenkin Betsafen vedonlyöntikerrointen perusteella espanjalaiseen Marc Marqueziin, sillä hänen kertoimensa on tällä hetkellä 1,60. Valentino Rossi seuraa kuitenkin perässä kakkosena kertoimella 3,20. Moottoripyöräily on kuitenkin laji, jossa yllätyksiä todella tapahtuu, mikä tekee vedonlyönnistäkin erityisen jännittävää. Usein suurimmat potit vaihtavatkin omistajaa silloin, kun joku muu kuin selvä ennakkosuosikki menestyy.

Kauden 2015 sarjasta on ajettu jo neljä osakilpailua, ja seuraavaksi startataan Ranskan Grand Prix Le Mansin radalla. Rossin ja Marquezin lisäksi kärkisijoilla ovat tällä hetkellä Andrea Dovizioso (Italia) ja Jorge Lorenzo (Espanja). Tallien kärkisijoja pitävät puolestaan hallussaan Yamaha, Honda ja Ducati. Vuoden 2015 Moto GP -sarjassa ei ole suomalaiskuljettajia.